keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Lukukausi pakettiin

Viimeinenkin tentti on ohi ja 3 lomapäivä menossa :)

Palataan kumminkin vielä opiskelun pariin. Luvassa lyhyesti heränneitä ajatuksia opiskelusta täällä ja kuvaukset käymistäni kursseista. (Kuvat eivät liity aiheeseen, en vain´jaksa tehdä niille omaa tekstiä)


Vysehrad, linna-alue ja kulttuurikeskus
 hieman prahan keskustan ulkopuolella















Kurssit on järjestetty erikseen englanniksi vaihto-opiskelijoille ja Tšekeiksi paikallisille opiskelijoille (kuulemma laki vaatii opetuksen myös Tšekin kielellä). Usein tuntui, että vaihtarien kurssit saattoivat olla ainakin hieman helpotettuja erityisesti tenttien osalta. Myöskään Suomessa usein kursseihin liittyviä kirjallisia töitä ei tunneta. Parille kurssille tehtiin 5-10 minuutin pp-esitykset, muttei muuta ylimääräistä.

Tenteissä aikaa on vain yksi tunti Suomen 3 sijaan. Yleensä tenteissä oli kymmenen kysymystä, joten aikaraja oli melko tiukka, vaikka kysymykset olivat aika lyhyitä eikä mitään essee vastauksia odotettu (usein ihan ranskalaiset viivat riittivät). Myös suulliset tentit vaikuttivat melko yleisiltä, mutta omille kursseilleni sellaisia ei onneksi osunut.

Laboratorio, jossa minun käymäni kurssi järjestettiin oli melko uusi ja hyväkuntoinen, mutta myös toisenlaisia tarinoita kuului. Tuntui myös, että ihan kaikkia työturvallisuussäädöksiä ei ihan suomen tarkkuudella seurattu. Esimerkiksi suojalaseja tai käsineitä ei missään kohtaa kaivattu, vaikka takit sentään vaadittiin. Myös raportin vaatimukset olivat melko kevyet.

Food Traceability & Authentication (5 op)        

Kurssin pää sisältöjä olivat: erilaiset tavat joilla kuluttajaa voidaan ruuan valmistuksessa huijata, niiden paljastaminen ja kevyt katsaus EU:n lainsäädäntöön ruuan osalta. Varsin simppeli kurssi, jossa mihinkään aiheeseen ei menty kovin syvällisesti




Brnon läheltä löytyvä luolasto/luonnonpuisto




















Food Chemistry (5 op)

Otsikko kertonee kaiken oleelisen, ravintoaineiden(? nutrients) koostumuksia ja reaktiota (aminohapot, proteiniit, lipidit jne.). Orgaanisen kemian ja ihan yleissivistyksen avulla pääsee jo melko pitkälle.              

Bioengineering (6 op)

Haastavin ja sisällöltään parhaiten LUT opiskeluihin sopiva kurssi. Mikro-organismien kasvun kinetiikkaa, entsyymi kinetiikkaa ja bioreaktorien suunnittelua ja vaatimuksia. Ei kuitenkaan sisältänyt ollenkaan laskentaa. Vaikeusastetta lisäsi vielä liki hyödytön pruju, jolloin luennoilla oli pakko käydä ja kerätä riittävän yksityiskohtaiset omat muistiinpanot.

Food and Industrial Microbiology (5 op)

Mikulovin linna, kaupunki on eteläisestä Tsekistä
ja tunnettu lähinnä viineistää.
(Oli mukavat viininmaistajaiset :D)
Kurssi, joka alussa herätti kaikista eniten pelkoja, mikkrobiologian  pohjatietojen ollessa lähes nollat. Jonkin verran päällekkäisyyttä bioengineeringin kanssa solunkasvun ja käyttäytymisen osalta ja paljon bakteereja muistettavaksi.  Ainakin itselleni juuri tällä kurssilla tuo vaihtarien helpolla päästäminen tuntui selkeimmältä. Tentti oli lähinnä monivalintaa ja avoimiin kysymyksiin oli annettu valmis kysmyspaketti etukäteen valmisteltavaksi. 

Food and Industrial Microbiology: Laboratory (5 op)

5 päivää kestänyt laboratorio kurssi: päivittäin 3-5 tuntia labrassa, lyhyt raportti ja tentti 5 op. Käytännössä mitään pohjatietoja ei vaadittu vaan kaikki työvaiheet käytiin yhdessä läpi. Tarkoituksena oli eristää, kasvattaa ja tunnistaa erilaisia mikro-organismeja näytteistä (kanaa, riisiä ja salaattia). Hirveän haastavaa ei ollut ja raportinkin vaatimukset olivat melko kevyet, mutta ainakin perustiedot ja käsitys mikrobien tutkimisesta saatiin. Ihan mukavat labrat ja helpot nopat ;)  

Czech language: Beginners (2 op)


Perinteinen kielikurssi. Kai paikallisen kielen opiskelu jossain määrin kuuluu asiaan, vaikka tsekin oppiminen edes tuntuukin lähes mahdottomalta. Noh nyt osaan jopa esitellä itseni ja tilata olutta tsekeiksi, mutta juuri muuta ei käteen jäänyt :D

En muista linna nimeä, mutta kylä löytyy jostain Mikulovin läheltä,
oli yksi hienoimmista linna+puutarha yhdistelmistä mitä löytyi. 






keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Fudista Prahassa

Vaihtoa on jo alle 2 kuukautta jäljellä, ja loma on hetkellisesti ohi. Kurssit lähestyvät loppua ja seuraavaksi edessä on tentti kausi. Koska omissa suunnitelmissa on kesäkuussa tehdä jo jotain ihan muuta kuin opiskella on edessä melko tiukka rupeama opiskelua. Toukokuun loppuun mennessä olisi tarkoitus läpäistä kaikki 5 tenttiä edes jossain määrin tyydyttävin arvosanoin. Lisäksi yksi viikko menee vielä labroissa, joten opiskeltavaa vielä riittää.


Tentteihin ei täällä tarvitse erikseen ilmoittautua ja päivätkin ovat melko vapaasti neuvoteltavissa kunhan ne sopivat kaikille kurssin osallistujille ja professoreille. Periaatteessa joustava ja opiskelija ystävällinen systeemi ei toimi käytännössä, ainakaan pelkästään vaihtareista koostuvilla kursseilla. Koska kaikkien kurssivalinnat, reissusuunnitelmat ja myös kotiin(töihin) lähtö on kaikilla hieman erilaset on kaikille sopivia päiviä liki mahdoton löytää. Varsinkin kun osalle kaksi tenttiä samalla viikolla tuntuu olevan täysin mahdoton ajatus. No kaikki päivämäärät on lopulta tiedossa ja kuukauden kuluessa nähdään, miten käy. Tarkemmin tenteistä ja labroista täällä kunhan ne on suorittettu kunnialla.

Sitten oikeasti tärkeiden asioiden pariin, eli jalkapalloa Prahassa:

20.04 FK Dukla Praha - AC Sparta Praha 1:2 (1:0), Na Julisce, Yleisömäärä: 5 762













Ensimmäisenä Prahan derby FK Duklan ja Spartan välillä. Ottelu pelattiin Duklan kotikentällä Stadium Na Juliscella. Stadion muistutti juoksuratoineen vahvasti Lahden hiihtostadionia, jos sen huolto olisi laiminlyöty noin vuosikymmenen ajalta. Eli kovin modernina tai viihtyisänä ympäristö ei voinut pitää, toki olut ja makkarat olivat hyviä ja halpoja ja palvelu pelasi kohtalaisen nopeasti. Liput peliin maksoivat opiskelijalle hieman yli 3€ (tuntemattomampia vierasjoukkueita vastaa hinnat ovat vielä halvempia).


FK Dukla on Prahan seuroista vähiten seurattu ja tuntemattomin. Se näkyi ja kuului myös ottelussa, kun n.75% yleisöstä tuntui olevan vierasjoukkue Spartan puolella. Kotijoukkueellakin oli jokunen kannattaja jonkinlainen rumpu omassa fanikatsomossaan, mutta he jäivät pahasti vierasfanien jalkoihin. Ottelun aikaan Sparta oli vielä tiukasti mestaruustaistossa mukana, mikä selittää sen fanien määrää ja innokkuutta jonkin verran. Yhtäkaikki vierasfanien sektorissa oli hyvä meininki päällä koko ottelun ajan.

Itse peli oli ensimmäiset 75 minuuttia melko keskinkertaista. Sparta piti palloa, mutta sen pelaaminen vaikutti melko ylimieliseltä ja aivan liian hitaalta. Dukla puolusti sinällään ihan hyvin ja keskittyi pallon kanssa suomalaistyyliseen roiskimiseen parille nopealle hyökkääjälle. Muutamasta paremmin onnistuneesta vastahyökkäyksestä yksi kuitenkin johti Duklan johtomaalin ensimmäisellä puoliajalla ja toisellapuoliajallakin saatiin hyökkääjälle tyhjä maali eteen, mutta laukaus reilusti yli.

Viimeisellä vartilla Sparta sai loppukirin aikaan ja loppu pelattiinkin ainoastaan Duklan päätyyn. Lopulta Sparta onnistui tasoittamaan 88 minuutilla. Kiri näyttää jäävän vajaaksi ennen kuin Duklan maalivahdilla pimenee. Pallo keskityksen jälkeen turvallisesti käsissä ja pelin pitäisi olla ohi, mutta tyyppi päättää vielä vetäistä hyökkääjää turpiin, punainen, pilkku ja peli 1-2 Spartalle… Spartan fanit yrittävät polttaa omaaa katsomonosaansa, järjestysmiehet keskittyvät kaljan juontiin eivätkä palomiehetkään jaksa kummemmin parista soihdusta ja savusta kiinnostua.

1.5 Bohemians Praha 1905 - SK Slavia Praha 0:0 (0:0), Ďolíček,  Yleisömäärä: 5 000

Toisena pelinä oli niin ikään derby, tällä kertaa Bohemians 1905:n ja Slavia Prahan välillä Bohemianssin kotistadionilla Ďolíčekilla. Kaukaa katsottuna stadionin pääkatsomo vaikutti ihan hyväkuntoiselta. Pelin ollessa loppuun myyty jouduimme/saimme hankkia liput bohemianssin fanikatsomoon stadionin päädyssä (lipunhinta 5€). Pääty ja toinen sivukatsomo olivat molemmat melko karuja, mutta onneksi tunnelma oli sitäkin parempi. Myyntipisteet päädyssäkin toimivat ihan hyvin, mutta saniteettitilat rajoittuivat muutamaan bajamajaan ja aidan vierustaan. Tällä kertaa olut jäi ostamatta erikoisen tuoppipantti kikkailun takia, mutta makkara oli taas maukasta.


Molempien joukkueiden fanit olivat odotetusti hyvässä vauhdissa koko ottelun. Vaikka savuja ja soihtuja riitti homma pysyi ainakin päädyssä ihan hyvin hanskassa. Sen sijaan vierasjoukkueen faneilla oli ehkä liikaakin kierroksia ja peli jouduttiin pariin kertaan keskeyttämään, kun ylimääräistä tavaraa heiteltiin kentälle. Kotijoukkueen fanit saivat pelinjälkeen soihdutella rauhassa, eikä katsomosta poistuessa poliisejakaan ollut näkyvillä. Sen sijaan vierasfanit saivat vesitykistä niskaansa ja mellakkapoliisejakin riitti lähes joka kannattajalle oma.
















Pelin taso ei tälläkään kertaa noussut kovin korkealle, mutta vauhdikasta peliä oli ihan mukava seurata. Pelissä tuntui monin paikoin olevan enemmän yritystä ja tunnetta kuin taitoa ja meno oli melko sekavaa kohkaamista päästä päähän. Lopulta tasapeli oli ihan oikeutettu tulos, vaikka molemmilla oli myös pari maalipaikkaa.



7.5 AC Sparta Praha - FC Slovan Liberec 3:0 (2:0), Generali Arena, Yleisömäärä: 8 817


Viimeisimpänä Spartan ottelu Libereciä vastaan. Ennen ottelua Sparta oli jo menettänyt mahdollisuudet mestaruuteen edellisellä kierroksella, mikä näkyi stadionilla. Generali arena, joka on myös Tšekin maajoukkueen kotikenttä, oli noin puolillaan ja fanitkin melko rauhallisia. Stadion sinällään oli hieno ja kaikki palvelut toimivat tehokkaasti, mutta tunnelma jäi hieman vaisuksi. Liput pääty/nurkka katsomoon maksoivat reilut 6€. Kentällä Sparta oli todella hyvä ja voitti pelin yllättävänkin helposti (Liberec oli ennen ottelua sarjan 3. ja Sparta 2.).


Jos jalkapallosta on kiinnostunut ovat pelit Prahassa helposti käymisen arvoisia: liput ovat halpoja, makkara ja olut hyvää sekä tunnelma stadioneilla yleensä hyvä. Suosittelen kokemuksieni mukaan, joko Bohemianssin tai Spartan pelejä. Jos soihdut yms. ei haittaa Bohemianssin fani katsomosta pelin seuraaminen on tunnelmaltaan hieno kokemus, vaikka Sparta on pelillisesti ja stadionin palveluissa edellä. Slavian kotipeleihin en päässyt ja Dukla on selkeästi heikoin vaihtoehto, varsinkin jos vastustaja ei ole sarjan kiinnostavimmasta päästä.


Toki muutakin urheilutarjontaa Prahasta löytyy…

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Prahan tärkeimmät nähtävyydet

Täällä alkaa olemaan täysin kesä (ainakin suomalaisen mittapuulla). Lämpötilat pysyttelee mukavasti yli 15 asteen ja aurinkokin paistaa useimmiten :) Samalla on joutunut huomaamaan että vaihtoajastakin on jo yli puolet käytetty ja  seikkailua on enää reilut kaksi kuukautta jäljellä. 

Vaikka kurssien eteneminen on ollut melko rauhallista alkavat tentitkin jo uhkaavasti lähestyä ensimmäisten ollessa jo Toukokuun alussa. Suurta paniikkia tenteistä ei ole vaan kurssit ovat sujuneet ilman suurempia ongelmia ja pienellä kertauksella kuvittelen tenttienkin menevän ilman ongelmia läpi. Alussa pelottaneeseen mikrobiologiaankaan ei ole menty liian syvälle vaan kurssi on pysynyt sopivan yleisellä tasolla. Oikeastaan ainoastaan Tšekin kieli on vaarassa jäädä hylätyksi, mutta katsotaan nyt rauhassa miten käy.

Tällä kertaa blogin varsinaisena aiheen ovat Prahan tärkeimmät nähtävyydet:


Prahan linna ei ole niinkään perinteinen puolustuslinnoitus vaan muurin ympäröimä alue, jolla sijaitsee useita palatseja, kirkkoja ja muita rakennuksia. Linnan alueella sijaitsevat esimerkiksi nykyinen presidentin linna, joka ei normaalisti avoinna yleisölle, näyttävä pyhän Vituksen katedraali ja aikoinaan väitetysti alkemistien käytössä ollut ”kultainen tie”, joka toimii nykyään jonkinlaisena museona entisaikojen käsityöläisalueesta. Linnan alueen tutkimiseen voi helposti kuluttaa lähes koko päivän, varsikin jos ympäröivät puutarhat ja välittömästi alueen lähistöllä olevat putiikit lasketaan mukaan.




Linna sijaitsee Prahan vanhaan kaupunkiin ja nykyiseen keskustaan nähden väärällä puolella jokea. Joen tältä puolelta löytyvät myös Petřín mäki, jossa sijaitsevat laajahko puisto ja Pariisin Eiffel tornilta näyttävä näköala torni, josta saa hyvät näkymät joka puolelle Prahaa. Joen tällä puolella sijaitsevat muista tunnetuista nähtävyyksistä myös ns. John Lennon Wall, Petřínin edustalla oleva kommunistisen ajan kärsimysten muistomerkki ja Mikulášin kirkko, jossa on myös mahdollisuus nousta torniin katselemaan näkymiä.














Linnan puolelta kaupunkia vanhaan kaupunkiin kannattaa siirtyä Kaarlen siltaa pitkin, joka on yksi Prahan tunnetuimmista maanmerkeistä. Siltaa reunustavat molemminpuolin lukuisat patsaat ja sillan kummassakin päädyssä on pieni linnake. Silta on myös varsinkin kesäaikaan täynnä  kaupustelijoita ja katutaiteilijoita yrittämässä viedä turistien rahat. Vanhan kaupungin tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat keskusaukion ympärillä. Tunnetuimpana vanhakaupungintalo ja sen seinässä oleva astronominenkello, joka järjestää tasatunnein suuren spektaakkelin (rehellisesti kovin kauaa ei shown odotteluun kannata tuhlata, jos ei satu paikalle sopivaan ajankohtaan...) Vanhasta kaupungista löytyy myös Prahan juutalaiskorttelit ja kuulemma Euroopan kaunein synagoga





















Prahasta ja sen välittömästä läheisyydestä löytyy toki lisääkin linnoja, tunnetuin ehkä Vysehradin kaupunginosassa, jossa on myös pidetään lauantai aamupäivisin suuret markkinat. Lisäksi löytyy useita mielenkiintoisia museoita ja muutakin kulttuuritarjontaa teatterin, oopperan yms. muodossa melko edullisestikin, kuin myös urheilu tapahtumia joka lähtöön. Eläintarhakin on.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Maaliskuun seikkailut

Hups. Liki kuukausi mennyt edellisestä postauksesta ja melkoista kiirettä onkin pitänyt, toki pelkästään opiskelun takia :D

Rehelliseti paikallinen opiskelu tahti tuntuu todella löysältä ja välillä on hieman haastavaa raahautua koko pitkä matka yliopistolle yleensä vain yhden luennon takia, eikä kotona opiskelukaan aina onnistu. Tuntuu hieman oudolta että parikuukautta on jo mennyt ja kurssit ovat vaivoin ylittäneet puolen välin eikä oikeastaan mitään harkkatöitä ole tehtävänä. Ainoastaan pari 10 minuutin pp-esitystä, joiden DL ovat joskus toukokuun puolella, ja läksyjä tsekin kurssilta.

Muutenkin arki on asettunut aika hyvin raiteilleen, eikä kaupassa/ravintoloissa/baareissa käynnit enää aiheuta turhaa miettimistä maan tapojen osalta ja myös kaupungilla liikkuminen mihin aikaan tahansa sujuu ilman ongelmia, kunhan poikkeavista järjestelyistä tiedotettaisiin joskus myös englanniksi.

Opiskelija elämäätäälläkin riittää ja erilaisia pippaloita on vaikka joka päivälle. Lisäksi ESN järjestää erilaisia aktiviteettejä esimerkiksi kulttuuri-iltojen muodossa. Niissä erimaista tulevat opiskelijat esittelevät omaa maataan ja yleensä tarjolla on kyseisen maan perinne ruokia (budjetin rajoissa, usein juoma kulttuuriin keskittyen...). Yleiseti aktiviteetit opiskelijoiden kesken ovat melko samanlaisia kuin Suomessakin: urheilua, peli-iltoja, bileitä jne.

Yksi suuri ero Prahassa on Suomeen nähden. Nimittäin Prahan sijannilta Keski-Euroopaassa on helppoa ja halpaa matkustella eri puolille ja tällä kertaa käydään läpi muutamia kohteita, joita maaliskuun aikan tuli koluttua. Tarkoituksena on vielä myöhemmin keväällä ainakin pariin muuhun paikkaan reissata. 

Bratislava: Prahasta Bratislavaan matkustaa bussilla n. 4 tuntia. Bratislava on monin tavoin hyvin samankaltainen kaupunki kuin Praha ja muutenkin Slovakia ja Tšekki tuntuivat varsin samankaltaisilta mailta. Bratislavan tärkeimmät nähtävyydet ovat vanhankaupungin ympäristössä sekä Bratislavan linna. Linna sijaitsee kaupunginlaidalla olevalla kukkulalla ja on ilmeisesti vastikään entisöity. Vaikka linnan piha-alueet ovat edelleen osittain korjauksien kohteena on linna erittäin komea vierailukohde. Myös vanhakaupunki on mielenkiintoista aluetta monine vanhoine rakennuksineen ja museoineen.

















Bratislavassa ei kuitenkaan varsikaan vielä näin aikaisin ollut hirveästi nähtävää (monia puistoja tms, mutta ne olivat vielä vähän vaiheessa), joten parempi vierailu aika olisi kesällä. Kaupunki on keskustan osalta todella pieni ja kävelen pääsee helposti joka paikkaan. Vietin kaupungissa 2 yötä perjantai illasta sunnuntai iltapäivään ja aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi, halutessaan kaupungin juoksee läpi jopa yhdessä päivässä.

Vanhan kaupungin keskusauokio















Bratislavan hintataso on samalla tasolla kuin Prahassa eli suomalaisittain todella alhainen. Olut maksaa n. 1€ tuoppi ja ravintola annoksia saa pahimpien turistialueitten ulkopuolella alle selvästi alle 10€:lla. Myöskään museoiden tai linnan sisään pääsymaksut eivät päätä huimanneet ja opiskelija-alennuksia sai lähes joka paikkaan. Matkat maksoivat n. 10€ suuntaan ja majoitus hostellissa 9€/yö.

Krakova: Matka Krakovaan oli järjestetty ESN:n toimesta ja reissussa oli n. 40 osallistujaa. Matkustaminen hoitui tilausajona ja myös hostellimajoitus, päivällinen, kierrokset Auschwitzissa, Krakovan linnassa ja vanhassa kaupungissa kuuluivat hintaan, joka ESN jäsenelle oli 1800cr eli n. 66€ + mitä kukin juomiin ja muihin ruokailuihin tai matkamuistoihin halusi käyttää.

Lähtö oli lauantaina kello seitsemän aamusta ja n. kuuden tunnin bussissa istumisen jälkeen ensimmäisenä kohteena Puolassa oli Auschwitzin keskitysleiri/museo. Vaikka Auschwitz ei ole millään muotoa mukava vierailukohde suosittelen kaikkia Puolassa matkustavia siellä käymään ihan yleissivistyksenkin takia.  Kierroksen jälkeen bussissa oli alkuun aika hiljaista ennen kuin alettiin kunnolla lähestyä Krakovaa. Ohjelmassa ei lauantaille mahtunut muuta kuin illallinen ja vierailu paikallisessa yökerhossa.

sunnuntain herätys oli varsin tuskallinen, mutta hieman yllättäen kaikki selvisivät lähes sovitussa aikataulussa liikkeelle. Aamusta oli vuorossa vierailu Krakovassa sijaitsevassa Wawelin linnassa ja opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa. Kylmästä ja tuulisesta säästä sekä pienoisesta matkaväsymyksestä johtuen kierros jäi osalta vähän lyhyeksi ja lähdimme etsimään mukavaa puolalaista lounaspaikkaa aika nopeasti kierroksen siirtyessä keskus torilta kauemmaksi.


Reissu oli varsin onnistunut, vaikka olosuhteiden pakosta sunnuntain kaupunkiin tutustuminen jäikin vähän lyhyeksi. Krakova vaikutti ihan mielenkiintoiselta vierailukohteelta paremmalla ajalla ja pienemmällä porukalla.

Budapest: Ainakin toistaiseksi viimeisimpänä reissuna oli kolmen viikonlopun putken päättänyt pääsiäslomamatka Budapestiin. Meitä oli budapestissä samassa porukassa lopulta 13 henkeä, vaikka muitakin oli Prahasta erilaisille reissuille lähtenyt ja joihinkin törmättiin myös Budapestissa. Osa meistä matkusti vuokratulla autolla ja loput busseilla. Itse saavuin paikalle myöhään perjantaina, bussi Prahasta maksoi lopulta 16€ ja matka kesti vajaat 7h.

Porukan koosta huolimatta pääsimme helposti yhteisymmärrykseen viikonlopun suunnitelmista ja alustavasti aikatauluista (kun puolet on Italiasta/Ranskasta suunnitelmat eivät ikinä täysin pidä :D). Eli lauantaina lähdimme aamusta kiipeämään paikalliselle vapauden patsaalle, mäen huipulle sieltä laskeuduttiin tutustumaan budan linnaan ja kalastajien linnaketta ja Mariaksen kirkkoa. Keskieurooppalaisten kaupunkien nähtävyydet tuntuvat noudattavan kaikkialla samaa kaavaa: näköäalakukkula, linna ja kirkko. Joen toisella puolella oli vielä unkarin parlamettitalo, johon valitettavasti emme päässeet enää sisälle ja lisää näyttäviä kirkkoja. Hostelliin paluun jälkeen oli aikaa pienille nokosille ennen lähtöä illalliselle ja pienimuotoiselle baarikierrokselle.

Matiaksen kirkko
Unkarin parlamenttitalo
















Noin 3h unien jälkeen sunnuntaina suuntasimme (tällä kertaa metrolla) kohti yhtä budapestin lukuisista kylpylöistä. Muutaman tunnin uiskentelu ja erilaisissa altaissa rentoutuminen toimi ihan hyvänä krapulalääkkeenä, vaikka lupauksista huolimatta kunnollista saunaa kylpylästä ei löytynytkään :( Loppukin sunnuntaista kului rauhallisissa merkeissä Budapestin toisen linnan aluetta ja pääsiäismarkkinoita tutkiessa.


Paluu Prahaan oli edessä maanantai iltapäivästä. Ennen sitä oli vielä aikaa tutustua budapestin juutalaiskortteleihin ja viimeisiin näkemättä jääneisiin nähtävyyksiin, jälleen viimeisenä päivänä. Paluu bussi oli hieman kalliimpi 22€. Kolme hostelliyötä maksoivat yhteensä 25€.

Budapest on Prahaan ja varsinkin Bratislavaan verrattuna mittasuhteiltaan isompi kaupunki ja metroon tai muihin julkisiin joutuu turvautumaan useammin. Prahankin keskustan ja merkittävimmät nähtävyydet kiertää helposti pelkästään kävellen. Budapest on myös, jonkin verran kalliimpi kaupunki kuin Praha, vaikka suomalaiselle edelleen kaikki tuntuu melko halvalta.

Teen vielä myöhemmin keväällä tarkemman esittelyn Prahankin nähtävyyksistä ja paikoista joissa turistina täällä kannattaa käydä, kunhan ehdin itsekkin niihin kaikkiin tutustua. Esimerkiksi linnaan en ole vieläkään ehtinyt sisälle asti. 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Ahkerasti opiskelemassa


Ensimmäinen kuukausi Prahassa tuli täyteen ja samalla 1/5 vaihtoajasta on jo takana päin, vaikka sitä ei heti uskoisi. Tällä kertaa postausen aiheena on opiskelu, sitä vartenhan vaihtoon lähdetäänkin...

Yliopiston rakennukset ovat ulkoapäin todella vaikuttavan näköisiä ja tuovat mieleen enemmän jonkin museon kuin koulun. Sisätilatkin jatkavat osittain samalla linjalla ja ovat hieman vanhanaikaisen oloisia, mutta toimivia.  Tosin yliopisto on myös melkoinen labyrintti ja oikean luokan löytäminen oli ensimmäisillä viikoilla melkoinen haaste. Myös kahviloita ja hengailu- tai opiskelutiloja yliopistolta tai viereiseltä kirjastolta löytyy ihan riittävästi, vaikka kiltistä onkin jo ikävä.
kansallinen tekniikan kirjasto

yliopiston A-rakennus

Lukujärjestys on mukavan väljä ja jättää riittävästi vapaa-aikaa kaupunkiin tutustumiseen. Tietysti enemmänkin kursseja tuohon olisi mahtunut, mutta nykyisetkin tuottavat kaiken mennessä hyvin 28 noppaa, kun lukujärjestyksestä puuttuva labrakurssi otetaan mukaan.


Pyrin valitsemaan mahdollisimman erilaisia kursseja LUT:in tarjontaan verrattuna ja rakentamaan niistä mahdollisimman fiksun kuuloisen kokonaisuuden elintarviketekniikkaan liittyen, kun siihen oli paljon kursseja tarjolla. Toistaiseksi luennot ovat olleet varsin selkeitä ja ymmärrettäviä, vaikka osittain pohjatiedot esim. mikrobiologiasta ovat hieman ohuet. Vähän pelottaa, että varsinkin tuo käy kevään mittaan melko työlääksi, kun perusasioihinkin joutuu perehtymään enemmän omalla ajalla, mutta katsotaan miten käy :D Toinen haastavalta vaikuttava kurssi on tšekinkieli, mutta ainakin oma tavoite tuolla on lähinnä kasvattaa sanavarastoa ja oppia arkea helpottavia fraaseja, eikä niinkään kieliopin pänttääminen.

Mainittakoon kurssivalinnoista vielä, että myös samankaltaisia kursseja LUT:iin nähden löytyi varsinkin kanditutkinnon puolelle melko paljon, joten varmaan toisenkinlainen lähestymistapa kurssivalintoihin olisi mahdollinen. En tosin tiedä kuinka helposti koulutusohjelma korvaavuudet hyväksyisi, mutta kurssien nimet ja aihepiirit vaikuttavat melko samoilta.

Oikeastaan suurin ero Suomen järjestelmään on periodien puuttuminen. 4 eri periodin sijaan lähes kaikki kurssit kestävät helmikuusta toukokuulle, jonka jälkeen on viiden viikon tenttikausi. Minulla ainoa poikkeus on toukokuussa järjestettävä laboratorio kurssi, joka kestää vain yhden viikon. Eri jaksotus tekee kursseista täällä melko hidas tempoisia, kun luentoja on vain kerran viikossa. Lukukausi saattaa myös aiheuttaa melkoisen ruuhkan toukokuulle, koska kaikki esitykset ja suurin osa tenteistä kasaantuu toukokuuhun, edellä mainitun labraviikon lisäksi). Toki tämä jättää mahdollisesti kesäkuun melko tyhjäksi. Vaihtoaika täällä on virallisesti kesäkuun 24 asti, mutta kaikki tentit voinee halutessaan suorittaa jo toukokuun puolella.

Luennot ja opetus vaikuttavat varsin samanlaisilta kuin suomessa. Läsnäolo vaatimuksia ei tšekinkurssin lisäksi ole ja opetusmetoditkaan eivät hirveästi eroa Suomesta. On luentoja, labrat ja esitelmiä tehdään. Esitelmät ovat useimmiten lyhyitä pp-esityksiä ja laajemmat tutkiemat ovat kuulemma harvinaisia, eikä omille kursseille semmoisia osunutkaan. Valitsemillani kursseilla ei myöskään ole laskentaa vaativia osuuksia, joten laskareista ei ole täällä kokemusta. Yhteen kursseista on toki lukujärjestykseen merkitty jonkinlaiset harkat, mutta toistaiseksi professori on ainoastaan luennoinut ilman mitään mainintaa muusta. Kurssit järjestetään erikseen paikallisille ja vaihto-opiskelijoille, mikä on hieman harmi ja Tšekkejä ei näin tule opiskelun merkeissä tavattua.


Toinen suuri ero LUT:iin nähden on yhtenäisen internetportaalin (moodle/noppa) puuttuminen. Suurimmalla osalla kursseista luennoitsijat kyllä antavat materiaalit ja esitykset opiskelijoille joko sähköpostitse tai muuta kautta, mutta mitään yhtenäistä linjaa tähän ei ole. Tietysti sama toistuu myös kotitehtävien tms. palautuksissa opettajille. Tässä on pikkuhiljaa huomannut kuinka moodle on puutteistaan huolimatta erittäin hyvä systeemi ja helpottaa opiskelua aika paljon. Webodia vastaava järjestelmä täällä on, muta sekin toimii pääosin tšekeiksi eikä ole ilmeisesti täysin virallinen, vaan opintosuoritteet kerätään ”opiskelijan pinkkiin kirjaan”.









maanantai 29. helmikuuta 2016

"Oma" koti kullan kallis

vanha kaupungintalo, huipulta ihan näyttävät
 näköalat vanhaan kaupunkiin
Muutama viikko Prahassa takana ja arkikin on jo opiskelun muodossa alkanut. Luentojen alusta ei hirveää shokkia lopulta tullut vaan aika samanlaista koulunkäynti täälläkin on ja oma lukujärjestys on myös melko armollinen ja aikaa koulun ulkopuoliseen touhuun jää ihan mukavasti. Sitä touhuamistakin on riittänyt porukan järjestellessä ehkä osittain vielä alku innostuksissaan kaikenlaisia rientoja ja kaupunkiinkin pitäisi alkaa tutustua. Toistaiseksi varsinaisen turisteilun olen jättänyt odottamaan parempia aikoja vaihtelevien kelien takia. Parina päivänä on saatu ihan luntakin maahan, mutta toisaalta lämmöt ovat myös kavunneet parina päivänä yli 10˚C.
Kaarlensilta
 



Jääkiekkoa, liput opiskelijalle sopivat 4€

 




Ja sitten tämän kertaisen postauksen varsinaiseen aiheeseen eli opiskelija asuminen Tšekeissä:

Aluksi valitsin asuntolan lähinnä hakemisen helppouden ja halpuuden vuoksi. Sain tiedon asunnosta jo joulukuussa pari kuukautta ennen lähtöä. Tarkoitus oli alkuun tarkastella tiloja ja mahdollisesti etsiä asuntoa keskustan lähettyviltä myöhemmin, jos tarvetta löytyy. Näiden viikkojen perusteella olen kumminkin päätynyt siihen tulokseen että tarvetta muutolle ei ole vaan koko vaihtoaika mennee täällä.

UCT omistaa Prahan laitakaupungilta kaksi asuntolaa, jossa suuri osa vaihto-oppilaista ja myös paikallisista opiskelijoista asuvat.  Kahdessa asuntolassa (Vohla ja Sazava) asuu yhteensä n. 1500 opiskelijaa lähinnä UTC:stä ja lähistöllä on myös muita hieman pienempiä asuntoloita. Huoneeni hinta on 3000CZK eli n. 100€ kuussa sisältäen sähkön, veden, netin ja huonekaverin… Itsellä kävi kämppislotossa ihan hyvä tuuri ja ranskalainen huonekaverini vaikuttaa kaikin puolin hyvältä tyypiltä.  Tietysti joitain kulttuuri eroja on sekä vahva ranskalainen aksentti vaikeuttaa kommunikointia, mutta ainakin toistaiseksi ollaan tultu hyvin toimeen. Naapuri huoneessa on pari Tšekkiä, joita ei normaalisti juurikaan näy, mutta ei heistä mitään harmiakaan ole ollut.

Tästä päästään helposti syyhyn miksi ainakin itse olen asuntolaan hyvin tyytyväinen. 1500 opiskelijaa ja n.3/4 kv-opiskelijoista kahteen kerrostaloon aiheuttaa tuottaa varsin tiiviin yhteisön ja erilaista tekemistä löytyy joka päivälle. Vaihtarien keskuudessa on todella hyvä henki ja illan tai tulevaisuuden suunnitelmista huudellaan todella avoimesti, oli kyseessä sitten etkot, bileet, lenkki-, lounas- tai matkaseuran kaipailu tms. Erilaisiin ihmisiin tutustuminen tulee siis hyvin helpoksi (tai oikeastaan pakolliseksi).

Suomesta poiketen huoneet siis jaetaan kahden- tai kolmenhengen kesken. Lisäksi kylpyhuone, vessa, jääkaappi ja eteinen jaetaan vielä naapuri huoneen asukkaiden kanssa. Keittiötä huoneistossa ei ole vaan joka kerroksessa on 2 yhteiskeittiötä kunkin kerroksen asukkaille. Jotta ruuanlaitto ei olisi liian helppoa, ei keittiöstä myöskään löydy uunia saati sitten mikroa. Lisäksi kaikki tarvittavat välineet tarvitsi hankkia itse. Toki näiden kolmen viikon aikana olen nähnyt keittiössä n.3 ihmistä ja suurin osa porukasta syökin ateriansa joko yliopistolla, ravintoloissa tai asuntolan ruokalassa. Ruokalasta saa arkipäivinä ihan hyvätasoisia linjastoaterioita alle 2€ ja iltaisin tilattua erikseen annoksia aina pihveistä pastoihin n. 5€ hintaan. Yleensä kokkailtua tulee lähinnä viikonloppuisin, jos silloinkaan.












Asuntola sijaitsee noin 40 minuutin metro- ja bussimatkan päässä yliopistolta ja keskustaankin matka kestää puolisen tuntia, päivästä ja kellonajasta riippuen. Etäisyys tietysti aiheuttaa omat haasteensa liikkumiseen, mutta siihenkin tottuu varsin nopeasti. Julkinen liikenne Prahassa toimii todella mallikkaasti, eikä alle 26-vuotiaalle opiskelijalle edes ole ylivoimaisen kallista. 5kk:n matkustuskortti metroon, busseihin ja raitiovaunuihin maksaa n. 50€. Lisäksi oikeastaan kaikki elämiseen tarvittava löytyy myös ihan asuntolan lähimaastosta.

Kävelymatkan päässä asuntolasta löytyy useampiakin ravintoloita, pubeja ja yksi yökerhokin (jo mainittu El Magico). Lähimpään kauppaan kävelee n.3 minuuttia. Kyseessä on toki melko pieni ”nurkkakioski”, mutta kyllä siitäkin hätätapauksissa ruokaa ja juomaa saa. Isompaan hypermarkettiin matkaa on bussilla pari pysäkinväliä ja samassa paikassa on myös kohtuu jäätävän kokoinen ostoskeskus, josta varmasti saa kaiken tarvittavan (http://www.centrumchodov.cz ).

Vapaa-ajan viettoon löytyy asuntolan lähimaastosta myös hyviä vaihtoehtoja. Lähistöltä löytyy reilusti urheilu mahdollisuuksia tennis- koripallo- ja jalkapallokenttien muodossa sekä myös kuntosali. Positiivisena yllätyksenä lähistöltä löytyy myös ihan kunnollinen metsä lenkkeilyä ja muuta ulkoilua varten, mikä ei keskustassa asuessa olisi yhtä vaivatonta.

Ehkä jo ensi viikolla takemmin opiskelusta ja kurssi vaihtoehdoista täällä, sekä lupaan yrittää olla parempi turista ja ainakin linnan aluetta voisi käydä tutkimassa.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Orientaatioviikko

Reilu viikko Prahassa takana, vaikka tuntuu että aikaa olisi kulunut jo ikuisuus. Hommat alkavat pikkuhiljaa olla mallillaan ja kaikki valmista luentojen alkuun. Saavuin Prahaan toissa lauantaina ja buddy/tutor Erica oli vastassa heti lentokentällä. Tuo buddy systeemi vaikuttaa täällä ihan toimivalta, koska sain Erican avulla kaiken tarpeellisen varsin nopeasti hoidettua ennen varsinaisen orientaatio viikon alkua. Eli siis matkakortti metroihin, raitiovaunuihin ja busseihin löytyy, pankkitili on avattu ja muutenkin kaikki on hoidossa. Varsinkin tuo pankkitilin avaaminen olisi ilman apua ollut luultavasti melko vaikeaa, koska paikallisten englannin taidoissa tuntuu paikoin olevan aukkoja. Samasta syystä myös asuntolan vastaanoton kanssa on ollut varsin mielenkiintoisia keskusteluja.

Asuntola ja sen lähialueetkin alkavat jo tulla tutuiksi ja lähikaupat, ravintolat ja lenkkipolku ovat löytyneet. Myös huonekaverin kanssa ollaan päästy suurin piirtein yhteisymmärrykseen ä pelisäännöistä. Kaveri vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, vaikka yhteisessä kielessä on vähän hakemista (puhutaan kyllä molemmat englantia, mutta kumpikaan ei oikeen saa selvää toisen aksentista :D).  

Sitten asiaan. Lupasin etten kirjoita päiväkirjaa, mutta rikon lupauksen toisessa postauksessa. Orientaatioviikko tuntuu luontevimmalta käsitellä ihan päivä kerrallaan, sen verran paljon meininkiä siihen on mahtunut:

Varsinainen orientaatioviikko alkoi maanantai-illan bileillä asuntolan lähellä löytyvässä baari/yökerho El Magicossa, joka toi lähinnä opiskelija baarina vahvasti mieleen edesmenneen Jätteen. Itse en lopulta kovin myöhään jaksanut tuolla pilkkuun asti pyöriä vaan lähdin ajoissa nukkumaan, koska tiistaille oli aikainen herätys tiedossa.

Tiistain ohjelmassa oli yliopistoon tutustumista sekä erinäisten papereiden täyttelyä sairaushistoriasta- kurssien arviointilomakkeeseen. Saimme myös paikalliset opiskelijakortit, jotka toimivat myös kulkulupina ja maksukortteina yliopistolla. 10-17 välille oli ahdettu melko paljon asiaa ja luentosalissa istumista eikä edeltävä iltakaan helpottanut keskittymisestä, joten suurin osa jutuista on jo tullut unohdettua, mutta paperit sentään sain oikein täytyiksi. Illaksi oli varattu ravintola jossa söimme illalisen pimeydessä eli silmät sidottuina. Ihan mielenkiintoinen idea ja ruuassakaan ei ollut mitään valittamista.

Keskiviikon aiheena olivat asuntolan säännöt ja illalla Prahan keskusta ja Tšekkiläinen ruoka. Asuntola elämä on Suomeen verrattuna sen verta erilaista, että kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin, kunhan hommat alkavat tulla paremmin tutuiksi. Prahan keskustaan tutustuttiin ”Mission Prague” kilpailussa. Joukkueille jaettiin sarja kysymyksiä ja tehtäviä Prahan nähtävyyksiin liittyen ja 2,5h aikana niihin oli tarkoitus etsiä vastauksia kartan ja ohikulkijoiden avulla. keskiviikko oli tähän mennessä kylmin päivä täällä (n. +5˚C ja tuulista), joten joukkueeni luovutti kilpailun ja siirtyi lämpimään baariin maalipaikan lähistölle jo varsin aikaisessa vaiheessa.  5 kk aikana nähtävyyksiin ehtinee tutustua myöhemminkin …

Toki tästä syystä onnistuimme myös tyylikkäästi myöhästymään keskustaan järjestetyltä illalliselta emmekä saaneet alkupaloiksi tarkoitettuja sipsejä ollenkaan :( Illallista sentään saimme ja päästimme maistelemaan Tšekin perinne ruokia. Ensivaikutelma ruokakulttuurista on varsin positiivinen, mutta sekin ansaitsee enemmän huomiota joskus tulevaisuudessa.

Torstaina oli vuorossa ensimmäinen yhteinen reissu Prahan ulkopuolelle n. 1,5h junamatkan päähän Plzeniin. Kaupunki on Prahaan verrattuna paljon avarampi, mutta varsinkin keskustan osalta myös varsin kaunis paikka. Jos Prahassa viipyy pidempään voi päiväreissu tuonne olla ihan hyvä idea. Junaliput tuskin maksavat kovinkaan paljoa (saimme liput, lounaan ja tapahtuma liput samassa paketissa ESN kautta, joten oikeista hinnoista en tiedä sen tarkemmin). Aktiviteetteinä oli paikallinen tiedekeskus, joka oli tosin suunnattu aika paljon nuoremmalle yleisölle, sekä tutustuminen kuuluisaan panimoon (ja olueen).


Perjantaiksi oli järjestetty vielä mahdollisuus ”kokeilla” Tsekkiläisille tyypillistä vapaa-ajan viettoa eli luistelua ja tietysti viikon päättävät kemut keskustassa. Luistelu oli pitkästä aikaa yllättävän mukavaa, kuin myös etelämpää tulleiden vaihtarien toilailun seuraaminen :D Toki hyvässä hengessä yritin parhaani mukaan neuvoa muita. Bileistä ei sen kummempaa kerrottavaa jäänyt: soittolista oli jopa Suomalaisia yökerhoja huonompi, mutta positiivisena yllätyksenä yöbussista takaisin asuntolalle ei joutunut maksamaan ylimääräistä toisin kuin oli uhkailtu.

Yhteen vetona orientaatioviikosta voi todeta, että tapahtumaa ja uusia ihmisiä oli kyllä paljon, mutta erityisesti opiskelun kannalta paljon jää itse selvitettäväksi tai sitten olisi pitänyt olla paremmin hereillä tuolloin tiistaina, mutta viikon päätarkoitus eli uusiin opiskelukavereihin tutustuminen on hyvällä mallilla. Koska tapahtumia on varsin paljon ympäri kaupunkia on myös julkinen liikenne ja erityisesti metro jo nyt melko mukavasti hallussa ja eiköhän kaikki opiskelujututkin selviä luentojen alettua.

 Ps. jos joku haluaa soittaa kevään aikana ilmoittakaa niin voin kertoa uuden puhelin numeron, mutta facebook/whatsapp viestit tulevat perille muutenkin. Myös postiosoitteen saa, jos välttämättä kokee tarpeelliseksi… 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Ahoj! ja tervetuloa vaihtoblogini pariin

Ahoj! ja tervetuloa vaihtoblogini pariin. Olen 23 vuotias  4:n vuoden teekkari Lappeenrannasta. Opiskelen Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa kemiantekniikkaa, mutta tuleva kevät on tarkoitus viettää Prahassa UCT:ssä (University of Chemistry and Technology). Tähän blogiin lisäilen kevään aikana ajatuksia ja kokemuksiani elämästä ja opiskelusta Tšekeissä.  Päivitän blogia säännöllisen epäsäännöllisesti parin viikon välein. Yritän välttää pelkkää tapahtumien kertausta päiväkirja tyyliin vaan pyrin keskittymään sopiviin teemoihin kerrallaan.

Vaihtoon lähtö on oli ajatuksissa lähes koko opiskelun ajan ja nyt 4 vuonna siihen löytyi sopivan tuntuinen hetki. Aluksi ajattelin lähteä Saksaa kohti, mutta kun sieltä ei löytynyt sopivia yliopistoja englannikielisellä opetuksella suunnaksi valikoitui Tsekki ja tarkemmin juuri Praha. 

UCT:lle hakeminen oli helppoa eikä ylimääräistä paperisotaa hirveästi ollut. Keväällä tehdyn vaihtohaun päälle tuli syksyllä vain koulun oma hakemus lomake, kurssisuunnitelman vahvistus ja kielitodistus. Hakemukset olivat varsin selkeitä ja niiden täyttäminen oli nopea ja helppo homma. Oikeastaan isoin homma oli hankkia todistus englannin taidoista. LUT:ssa todistuksen kumminkin sai helposti yhden tiivistelmän kirjoittamisella ja noin 15 minuutin haastattelun perusteella.

Toki itse pääsen jatkamaan lomakkeiden täyttämistä kotoisen kelan kanssa vielä keväällä. Koska kandidaatiksi valmistumine on vieläkin vähän vaiheessa on opintotuki myönnetty toistaiseksi ainoastaan maaliskuun loppuun asti. Ensimmäinen pätkä vaihdonopintotuista hyväksyttiin kuitenkin ilman ongelmia, joten tuskin tuen jatkokaan tuottaa ongelmia.

Myös asunnon hankkiminen Prahasta oli tehty helpoksi ja sain varmistuksen kämpästä jo joulukuussa. Yliopistolla on oma asuntola, johon pääsemiseksi ei vaadittu kuin yhden hakemuksen lähetys sähköpostilla. Hakemukseen kuului toki myös n. 11€ suuruinen käsittelymaksu, joka Suomalaisesta nettipankista maksettuna nousi lähemmäs 30 euroa erilaisten käsittelymaksujen takia.  Eli paikallisen pankkitilin ja -kortin hommaaminen on aika korkealla tehtävälistalla paikalle päästyäni.  Mielenkiintoisesti asunnontyypistä tai vuokrasta ei prosessin aikana tullut tarkempaa tietoa, joten onpahan jotain jännitettävää huomiselle :D Vaihtoehtoja on ilmeisesti Suomalaistyyppisistä soluista, 2-3 hengen huoneisiin, vuokrien vaihdellessa 84-150€ välillä.

Pari huomiota lähtövalmisteluista:
- Lukukausi Prahassa alkaa vasta helmikuun puolessa välissä, joten tammikuussa olisi ollut hyvin aikaa käydä töissä/opiskella kieltä ja kulttuuria etukäteen. Toki lomailukin on hyvä vaihtoehto :D
- Prahaan lentää helposti ja halvalla. Perus lipuilla mukaan saa n.30 kiloa matkatavaroita,johon ainakin itsellä kaikki tarpeellinen ja tarpeeton mahtui helpohkosti. 
- Tšekeissä ei käytetä euroja, joten paikallista valuuttaa kannattaa tilata ajoissa. Myöskin pankkien siirtomaksut kasvavat euroalueen ulkopuolella.
- Matkavakuutus kannattaa tarkistaa/ottaa ennen lähtöä .Oma vakuutukseni olisi kattanut vain ensimmäiset 90 päivää, mutta sen jatkaminen oli onneksi helppoa (n.10 minuutin puhelu, josta 7 minuuttia jonossa).

Eiköhän siinä ole riittävästi asiaa hakemisesta ja valmistautumisesta. Luultavasti palaan valmisteluiden pariin vielä, kunhan huomaan kaikki itse unohtamani asiat.


ps. oikolukeminen on ajanhukkaa :D älkää välittäkö typoista ja mainitkaa jos löytyy pahempia ajatus katkoja…